Pitkä aika ilman uutta tekstiä, joten kokoan kuvien avulla maailmaa ja mitä kaikkea onkaan tapahtunut!
Vapun vietimme Tuulispäässä vapaaehtoisina. Paljon ihania vegaaneja, ihania eläimiä ja ihanaa ruokaa. Osku-possu on hurmuri, ja menetin sydämeni muillekin.
Tanssiopiston toiminta loppui kesäksi, mutta se ei lopettanut treenaamistani. Sain nykytanssipohjaisen burleskiesityksen, "Ellan", valmiiksi, ja sen ensiesitys oli Vegaaniliiton Vegan Love Fest -bileissä. Yleisö oli mitä mainioin ja sain palkaksi hyvää vegaanista ruokaa ja Elän ilman munaa -pikkuhousut. Seuraavana päivänä oli vegaanipiknik, jonka siirsimme sateen vuoksi sisälle. Vallan mainiota menoa!
Viimeiset treenit.
Ennen esitystä, sen aikana ja jälkeen!
Kesäkuun Se Suuri Ostos oli quad-luistimet. Ostin upeuteni, silmäteräni, käytettyinä tuona samaisena vegaaniviikonloppuna. Pikkuhiljaa pysyn jo pystyssäkin, ja hauskaa on!
Juhannuksen vietimme ystävien seurassa, jälleen vegaanisen ruuan ääressä.
Viime lauantaina oli jälleen Lahdessa Roller Derby matsi, jossa Lahden kahta tiimiä vastaan oli Irlannin Limerick Roller Girls ja Islannin Ragnarök. Lahden kummatkin tiimit voittivat, ja tämä tyttö oli täpinöissään yleisössä!
Muikea ilme, koska Roller Derby.
Tämän viikon lauantaina suuntaan kohti Tamperetta! YO-talolla on The Devil´s Auction - Burlesque Open Stage -tapahtuma, jossa olen toisena pick-uppina! Tämä on ensimmäinen pick-up -keikkani, ennen olen ollut itse esiintyjänä. Onnellisesti sain kuin sainkin yöpaikan, ja seuraavana päivänä jatkan matkaani kohti Seinäjokea!
Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesä. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. heinäkuuta 2014
PICTURES OF
Tunnisteet:
burleski,
glitteriä,
helsinki,
inspiraatio,
juhannus,
kamera,
kesä,
koreografia,
luistimet,
matkustaminen,
pick-up,
roller derby,
seinäjoki,
tanssi,
toverit,
Tuulispää,
vegan,
veganismi,
vegetarismi,
Viivi
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Teatteriprokkis ja kesän alku
Sivuvaikutukset ovat ohi, esiinnyimme lähes täydelle salille kolmesti kaupunginteatterilla; 5.6, 6.6 ja 8.6. Mahtava kokemus, tosin kovin rankka... Kanssanäyttelijät olivat myös mahtavia, ja opin varsinkin ammattilaisnäyttelijöiltä Ritvalta ja Lumikilta paljon. Ritvan opettama tissitemppu oli hienoutta.
Yksi maininnanarvoinen asia tässä alkukesästä oli toki Helsingin reissu tyttöporukalla. Ryhmämme kutistui kolmeen kuuden sijasta, mutta hauskaa oli. Eksyimme hiukan etsiessämme tietä potkulautakauppaan, mutta onnellisesti kävi. Muita paikkoja olivat esim. Helunashop, Morticia, Vegemesta ja Niia´s cupcake. Kaksi viimeisintä olivat makunystyröille jotain niin hienoa. Niia´s cupcake oli harmillisesti melkein tyhjäksi syöty, mutta saimme Viivin kanssa omat. Ruohonjuuresta tarttui eväitä loppumatkalle, tosin minuun ei iskenyt nuo kookosvesijuomat. Mutta vegaaninakit olivat herkkua!
Muuten kesänalku on mennyt vegaaneillen, varsinkin avokadoa ja onnellisesti kaupungin Punnitse ja Säästä -liikkeeseen takaisin tulleita vegaanimakkaroita syöden. Myös vegaanipitsoja on tullut taiteiltua mukavasti.
Tänään päivä on mennyt taiteillen, huomenna häämöttää piknik ja potkulautailu!

hiukset,
inspiraatio,
kaupunginvalot,
kengät,
kesä,
kissat,
kuppikakut,
nykytaide,
scootti,
temppupotkulautailu,
toverit,
vegaani,
Viivi,
ystävät
torstai 16. toukokuuta 2013
Kohti kesää!
Kesää odotan niin paljon. Kaamosväsymysmasennus vähenee pikkuhiljaa ja olen hereillä. Lupauksissa ja unelmissa metsissä samoilua, öisiä retkiä kaupungin valoihin, piknikkejä puistoihin kera tovereiden. Rakkautta!
Tänään viimmeiset kaksi belettituntia. Vähän haikeaa. Ensi viikolla, maanantaina, taiteillaan Sibeliustalolla nykytanssin puolella. Ja alkaa viimeisten tuntien viikko. Tiistai ja keskiviikko sisältävät vielä tunnit, haikeaa sekin, muuta torstaina on kurssi, josta lähempänä lisää! En pääse sen takia viimeiselle tunnille balettiin siksi, mutta olen täpinöissäni uusista tekniikoista!
Toissa päivänä aloitimme hiustenvaalennusoperaation. Tänään se jatkuu ja päänahka itkeehuutaa. Toivottavasti tilaamani itse väri tulee... Tästä kuvia viikonlopun aikana.
Kun teatterioperaatio on ohi, päästään bändin kanssa paneutumaa omiin biiseihin, joita on kymmenen kappaleen verran! Lisäksi kuparin reissusta kirjoitellaa viikonloppuna.
Maailma on sun
Minun ikuinen kesäbiisi. Paljon muistoja liittyy tähän; varsinkin hankala itsenäistyminen. Mutta minä selvisin.
Vielä vähän viiveellä kuva Helsinki Burlesque festareilta. Kuvassa lisäkseni Katja Fält.

Piknik lähestyy, odotan sitä niin. Kesän ensimmäinen kunnon piknik! Bänditreenit ensin, sitten nurmikolle makoilemaan. Kesäntuntu.

bändi,
helmet,
hiukset,
kaamosmasennus,
kaupunginvalot,
kesä,
Kupari,
piknik,
teatteri,
valokuvaus
maanantai 13. elokuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)