Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamosmasennus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaamosmasennus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Syksyinen kevät

Ulkona tuulee niin kuin syksyllä, vaikka kesä lähenee.


Vanha laukku sanoi itsensä irti, joten ostin uuden kierrätyksestä.

Sieltä tarttui mukaani myös uusi hattu.

Nyt olisi tarkoitus olla vappuun asti ostamatta mitään, jotta rahat tuolloin riittäisivät uuteen kameraan. Olen täpinöissäni siitä.






Syntymäpäivälahjanukke on saanut väriä kasvoilleen. Kaljuna parka vieläkin.



Vegaanista, tottakai!


Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire

lauantai 11. tammikuuta 2014

Uusin.

Uuden vuoden lupauksestani olen pitänyt kiinni; suuri ostolakko, jonka ulkopuolella on vain tärkeimmät ostokset ja burleskiin liittyvät. Puolitoista viikkoa tällä ei ole tuntunut oikein miltään, ei ole halua tuhlata ja tilin saldo tuntuu hyvältä. Tulevaan burleskiesitykseen olen varautunut. Vielä pitää hankkia toinen paketti sukkahousuja.

Televisiosta samaan aikaan tätä kirjoittaessa tulee La Danse - Pariisin oopperan seurassa, ja hiukan ehkä kateellisena katson niitä sulavaliikkeisiä, lähes täydellisiä tanssijoita. Koitan ahkerasti treenata kärjillä tanssimista, ihmeellisen ylitaipuisat nilkkani eivät vain asiasta tykkää. Tällä viikolla alkoi arki, tanssitunnit ja bänditreenit jatkuivat, ja kaikkia niitä olikin ollut ikävä. Viikko alkoi tiistaina bänditreeneillä, joissa toinen mikin johto sanoi itsensä irti ja jatkui saman päivän iltana nykytanssilla, joka muuttuikin sirkustunniksi. Keskiviikkona nykytanssia Erikan johdolla, voi kuinka olinkaan kaivannut Erikan tapaa opettaa. Baletti jatkui samana iltana, oi! Uudet balettisukkahousut eivät olisi pahitteeksi, nykyisissä on kolme päänmenevää aukkoa.

Burleskiesitykseen on aikaa nyt kuukausi, mutta materiaalia on hyvin kasassa, joten en tunne vielä minkäänlaista paniikkia siitä. Keikka on 7.2., Turussa. Asu valmistuu hyvää mallia, lattialla odottavat hiomattomat tasselit. Kultaa, glitteriä, kaikkea kimaltavaa. Toisaalta harmaata ja tylsää. Koreografiassani sekoan lopulta, muuten pidän vielä salaisuuteni.







Loppuun kaksi kuvaa Marlasta, tyttönen alkaa hahmona valmistua vihdoin. On tulossa mekkoa, silmaa ja villapaitaa. Ja lisään vielä, että olen kovin onnellinen ystävistäni juuri nyt, kun pääni on mitä on. Kiitos teille.


Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire

torstai 16. toukokuuta 2013

Kohti kesää!

Kesää odotan niin paljon. Kaamosväsymysmasennus vähenee pikkuhiljaa ja olen hereillä. Lupauksissa ja unelmissa metsissä samoilua, öisiä retkiä kaupungin valoihin, piknikkejä puistoihin kera tovereiden. Rakkautta!

Tänään viimmeiset kaksi belettituntia. Vähän haikeaa. Ensi viikolla, maanantaina, taiteillaan Sibeliustalolla nykytanssin puolella. Ja alkaa viimeisten tuntien viikko. Tiistai ja keskiviikko sisältävät vielä tunnit, haikeaa sekin, muuta torstaina on kurssi, josta lähempänä lisää! En pääse sen takia viimeiselle tunnille balettiin siksi, mutta olen täpinöissäni uusista tekniikoista!


Toissa päivänä aloitimme hiustenvaalennusoperaation. Tänään se jatkuu ja päänahka itkeehuutaa. Toivottavasti tilaamani itse väri tulee... Tästä kuvia viikonlopun aikana.


Kun teatterioperaatio on ohi, päästään bändin kanssa paneutumaa omiin biiseihin, joita on kymmenen kappaleen verran! Lisäksi kuparin reissusta kirjoitellaa viikonloppuna.


Maailma on sun
Minun ikuinen kesäbiisi. Paljon muistoja liittyy tähän; varsinkin hankala itsenäistyminen. Mutta minä selvisin.


Vielä vähän viiveellä kuva Helsinki Burlesque festareilta. Kuvassa lisäkseni Katja Fält.




Piknik lähestyy, odotan sitä niin. Kesän ensimmäinen kunnon piknik! Bänditreenit ensin, sitten nurmikolle makoilemaan. Kesäntuntu.


Kohti kesää!
Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire

maanantai 11. helmikuuta 2013

Koruilu jatkuu

Teatteriryhmässä ja kirjastossa lukemassa sarjakuvia. Korujen tekemistä, tekniikat paranee ja vauhti kasvaa!





Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Inspiraatio

Viikonloppu on kulunut sekä nukkuen että tehden koruja ja bändin kanssa. Perjantain korutarvikeostokset ovat inspiroineet koko viikonloppua, ja lomografiafilmitkin kotiutuivat. Burleskifestariasu on koristeluja vaille valmis.






Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pikkuhiljaa

Tänään joogan, X- filesejen ja nukkumisen lisäksi olen siivonnut mainitsemaani nurkkaa. Se on jo hyvällä mallilla, ja lähipäivinä käyn ostamassa lisää tarvikkeita, ja ebayn kautta onkin tulossa hyvä kasa helmiä!

Ennen

Siivouksen jälkeen




Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire

lauantai 2. helmikuuta 2013

THE TRUTH IS OUT THERE

Minä olen niitä jotka talvisin unohtuu sarjojen ja kirjojen maailmaan. Ratkon mysteereitä Mulderin ja Scullyn kanssa ja olen varma että totuus on tuolla jossain.





Tänään jaksoin korukurssille, jota olin odottanut pitkään. Paljon uusia tekniikoita ja ideoita pää täynnä. Koitan kevään aikana tehdä oman korusarjan myyntiin käyttäen eri materiaaleja ja tekniikoita. Huomenna alan rakentamaan makuuhuoneen nurkkaan pientä ateljeeta, oma pieni nurkkani, jossa voin tehdä taiteitani.




Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire