maanantai 21. tammikuuta 2013

Moskova, 25.-29.11.12

Pienellä porukalla Moskovassa, minun ja Marin lisäksi neljä muuta. Aluksi meidän piti mennä Moskovaan yöjunalla, mutta matkantekoväline vaihtui yllättäin lentokoneeksi. En ollut lentänyt ikuisuuteen, ehkä toisella luokalla viimeksi.
Ennen reissua paljon juttuja Pussy Riot -maskeista, pääsisikö niiden kanssa edes tullista läpi. Emme uskaltaneet kokeilla.

Reissumme kohde oli eräät taidefestarit, joissa esiintyisimme Marin kanssa. Laulua ja pianon soittoa. Mad World, Enjoy the Silence, Creep, Would? Yhden keikan sijaan kaksi, festareilla ja Venäläisessä mielisairaalassa, joka oli aika karu paikka. Vessapaperien sijaan oli sanomalehdistä leikattuja neliöitä.
Festaripaikalla katsottiin erilaisia esityksiä, joista jotkut jäivät mieleen pitkäksi aikaa.

Asuimme mukavassa pienessä hostellissa, jonne oli pitkät rappuset, joissa usein kompuroin. Asuimme omassa huoneessa naisten kesken, sängyt olivat kerrossänkyjä. Ihmisiä vähän kaikkialta. Parasta matkassa oli esiintymisten lisäksi juuri ihmiset, yölliset keskustelut usein hataralla englannilla ja käsin huitoen, kun kielimuuri yritti tulla väliin. Yöllisissä keskusteluissa tutustuimme omaankin porukkaamme hyvin, mahtavia! Juttu virtasi ja minullekin tarjottiin vodkaa.

Esiintymiset menivät hyvin, reissu meni hyvin, kunhan vain laskee pois minun matkapahoinvointini. Välillä väsytti kovin, ja viidentoista minuutin bussimatka venyi kahdeksi tunniksi. Väillä sää oli kovin harmaa. Välillä jäi syömiset väliin, jolloin haimme lähikaupasta epämääräisiä eväitä. Itse tykästyin karameltäytteisiin herkkuihin ja lehmätoffeet olivat rakkaus. Ravintolassa veteni maksoi enemmän kuin kaverini vodka. Nähtiin Kremlkin.

Kotiinpaluu tuli eteen turhan nopeasti. Vähän lisää matkapahoinvointia, kuten tullessakin, ja paljon väsymystä.
Lopulta jäi ikävä muista, mutta oma sänky ja oma kulta, niitä oli matkalla ikävä.













Rakkaudella
Gabriell / Ruby Sapphire







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti